Ensimmäinen kampanjaviikko Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaehdokkuuteen liittyen on nyt takana. Vaikka suurin osa viikon tapahtumista, kokouksista ja asioista on liittynyt yrittäjyyteen paljon laajemmin kuin vain varapuheenjohtajakisailun merkeissä, on ollut miellyttävää huomata kuinka merkittävänä sekä yrittäjäjärjestön sisällä että sen ulkopuolella Suomen Yrittäjien luottamushenkilövalinnat nähdään. Varapuheenjohtajavaali tuntuu aidosti kiinnostavan ja herättävän keskustelua.
Omalta osaltani kampanja starttasi tiedotustilaisuudella perjantaina 14.9. Tilaisuudessa avasin ajatuksiani ja teemojani yrittäjyyden ja yrittäjäjärjestön kehittämiseen liittyen. Tiedotustilaisuuden tallenteen voit käydä katsomassa Keski-Suomen Yrittäjien Facebook-sivuilta tämän linkin kautta. Myös Keskisuomalainen uutisoi tilaisuuden antia heti tuoreeltaan. Juttu luettavissa täältä.
Viikkoon mahtui myös Suomen Yrittäjien hallituksen kokous, kansanedustajatapaaminen sekä järjestöseminaari, joissa käytiin aktiivisesti keskustelua sekä Suomen Yrittäjien strategiaan että ajankohtaiseen työmarkkinatilanteeseen liittyen.
Järjestöt hukassa työelämän todellisuudesta
Kulunut viikko on oivallisesti todistanut sen, kuinka tärkeää yhteiskunnassa olisi lisätä ymmärrystä yrittäjyydestä ja kasvollisesta yrittäjämäisestä omistajuudesta. Työmarkkinoihin liittyvässä keskustelussa on jälleen näkynyt selvästi, kuinka heikosti nykyiset keskitetyt rakenteet tuntevat yrittäjyyttä ja erityisesti pienten yritysten todellisuutta. SAK käynnisti alkuviikosta poliittisen mainoskampanjansa, jossa pienten yritysten työllistämistä helpottavaa lakiesitystä pyrittiin täysin tuulesta temmatulla pelottelulla kaatamaan. Vihjailu siitä, että yritykset pyrkisivät polkemaan työntekijöiden oikeuksia oli erityisen irvokasta. Onneksi ihmiset näkivät tämän ala-arvoisen propagandan läpi ja SAK joutui peruuttelemaan kampanjassaan.
Etenkin nyt kuumana käyvässä työmarkkinakeskustelussa on selvästi nähtävissä, kuinka hukassa perinteiset työmarkkinarakenteet ovat työn muutoksen kanssa. Jatkuvasti myös kuulee vihjailuja siitä, että Suomen Yrittäjät pyrkisi omilla avauksillaan mukaan osaksi kolmikantaista sopimusjärjestelmää. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sillä yrittäjäjärjestö ei halua olla sopimassa jäsenistönsä puolesta. Me luotamme siihen, että yrittäjät ja heidän osaavat työntekijänsä tuntevat itse kaikista parhaiten oman tilanteensa ja pystyvät siksi myös parhaiten sopimaan esimerkiksi työaikoihin ja palkkaukseen liittyvistä asioista. Tähän ei enää nykymaailmassa tarvita keskitetyn järjestelmän luomaa pakkopaitaa. Vain siinä tapauksessa, ettei työpaikalla haluttaisi tai kyettäisi keskenään sopimaan, on hyvä olla yleiset raamit työehdoille, mutta ei niin etteikö toisinkin voisi paikallisesti sopia.
Sitoutuneet ja hyvinvoivat työntekijät ovat yrityksille elintärkeitä, joten “kukkoilu” työntekijöitä kohtaan ei ole yrittäjille vaihtoehto. Tämä näkyy myös tutkimuksissa, joissa jatkuvasti todetaan pienissä yrityksissä olevan kaikista parhaat työolot.
Järjestöseminaarissa ehdokkaiden ensikohtaaminen
Valtakunnallisesti varapuheenjohtajakisa starttasi keskiviikkona 19.9. Suomen Yrittäjien järjestöseminaarissa, jossa aluejärjestöjen puheenjohtajille, toimitusjohtajille ja toimialajärjestöjen johdolle järjestetyssä tentissä kaikki kuusi ehdokasta olivat ensimmäistä kertaa yhdessä paikalla.
Ensimmäisestä tentistä päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi hyvä yhteistyön henki. Kaikki ehdokkaat olivat perehtyneet tentin teemoihin hyvin ja pystyivät varsin tiivistahtisessa tentissä tuomaan omia ajatuksiaan kiteytetysti esille. Keskinäinen arvostus oli tilaisuudessa vahvasti läsnä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ehdokkaiden välillä olisi eroja. Yhteiskunnallisissa teemoissa eroavaisuudet liittyvät lähinnä painotuksiin, mutta järjestön uudistamisessa jokaisella meistä kuudesta ehdokkaasta on oma taustamme, jonka suodattamana myös Suomen Yrittäjien toimintaa tarkastelemme.
Itselleni ominaista on hahmottaa tavoitteita ja uudistuksia kahdesta vinkkelistä: 1) Millaisia kehittämisen tarpeita on aistittavissa yrittäjien ja järjestön eri tehtävissä toimivien luottamushenkilöiden keskuudessa, sekä 2) miten erilaiset hahmotellut uudistukset aidosti vaikuttavat järjestön toimintaan sen eri tasoilla. Suomen Yrittäjien, kuten minkä tahansa järjestön pitää käydä aktiivisesti keskustelua tavoitteistaan ja toimintansa rakenteista. Uudistuksia tehdessä on kuitenkin samanaikaisesti huomioitava niiden vaikutus sekä jäsenkokemukseen että pitkälti luottamushenkilöiden aktiivisuuden varassa toimivien paikallisyhdistysten toimintaedellytyksiin. Pelkkä valtakunnallisen tason tarkastelu ei riitä.
Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajatentin tiivistelmavideon voit käydä tsekkaamassa täältä.
Tuleva viikko vie Kaakkois-Suomeen
Tulevalla viikolla kohtaamme vpj-ehdokkaiden kanssa toistamiseen yhteistentin muodossa. Tällä kertaa Kouvolassa, jossa Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella toimivat aluejärjestöt järjestävät yhteistilaisuuden tiistaina 25.9. kello 14:30-15:30. Tilaisuus ja tentti järjestetään Kymen Paviljongissa.
Lisäksi olen työni puolesta Etelä-Savon Yrittäjien tilaisuuksissa puhumassa myynnin ja liiketoiminnan uudistumisesta. Keskiviikkona 26.9. Mikkelissä ja torstaina 27.9. Savonlinnassa.
Nähdään tien päällä ja tapahtumissa!