Omistajanvaihdokset säteilevät hyvinvointia ympäristöönsä

By in , , ,
996

Yritysten tarve löytää uusia jatkajia on ollut otsikoissa kiihtyvään tahtiin. Toisaalta tehtyjä yrityskauppoja rummutetaan näkyvästi – etenkin verotietojen julkistuspäivinä. Sekä yrittäjien ikääntymisestä johtuva tarve löytää yrityksille ostaja että startupien ja jo pidempään tervettä liiketoimintaa tehneiden yritysten myynti pääomasijoittajille tai suurille yhtiöille ovat yrityskentän todellisuutta.

Yrittäjäjärjestössä on jo vuosia tehty töitä tietoisuuden herättämiseksi siitä, että Suomessa on kasvava joukko – tällä hetkellä jo yli 80 000 – yli 55-vuotiasta yrittäjää. Osaltaan ikääntyvien yrittäjien määrän kasvu johtuu siitä, että yhä useammin pitkän työuran toisen palveluksessa tehneet ammattilaiset haluavat toteuttaa unelmiaan, intohimoaan ja ammattitaitoaan yrittäjinä. Olipa kyse sitten jo kymmeniä vuosia yrittäjänä toimineesta tai vasta hiljattain yrityksensä perustaneesta ikääntyvästä yrittäjästä, niin emme voi paeta sitä tosiasiaa, että iän karttuessa yrittäjän on pakko luopua yritystoiminnastaan – joko eläköitymisen tai ihmiselämään kuuluvan väistämättömän kiertokulun vuoksi. Ellei jatkajia yrityksille siis löydy, olemme 10-15 vuoden sisällä tilanteessa, jossa yhä useampi yritys joutuu lyömään ovet lopullisesti säppiin. Pienten ja keskisuurten yritysten toiminnan loppuminen taas tarkoittaa etenkin pienemmillä paikkakunnilla tärkeiden työpaikkojen ja elinvoimaa ylläpitäjien palvelujen poistumista. Asia on siis koko yhteiskunnan yhteinen.

Mutta kuten alussa mainitsin, ei yrityskauppojen maailma ole suinkaan pelkkiä ongelmia ja uhkakuvia. Yrityskauppoja tehdään jatkuvasti, ja vieläpä kiihtyvään tahtiin mikäli yrityskauppojen ammattilaisten havaintoja on uskominen. Terveet ja hyvin hoidetut yritykset kyllä löytävät ostajan. Meidän yrittäjien pitäisi aika ajoin tarkastella yrityksiämme mahdollisten ostajien silmin. Yrityksen pitää olla ajassa kiinni sekä teknologian että osaamisen puolesta. Yritys ei myöskään saa olla liian sidoksissa yrittäjähenkilöön, sillä vaikea on ostajan ostaa toimintaa, josta bisnes katoaa entisen omistajan myötä.

Yrityksiä ostetaan myös niissä olevan poikkeuksellisen osaamisen tai asiakassuhteiden vuoksi. Toiset yritykset haluavat yrityskauppojen myötä ostaa itselleen jotain mitä heiltä itseltään puuttuu tai mikä kehittää heidän toimintaansa. Etenkin nopeasti kasvaneiden startupien osalta kyse on usein juuri tästä. Tällöin syntyy otsikoita, joissa kauppasummat ovat korkeita ja aiheet seksikkäitä.

Olipa onnistuneen omistajanvaihdoksen kauppasumma minkä suuruinen tahansa, niin usein siitä syntyy positiivisten vaikutusten kierre. Myytävän yrityksen toiminta jatkuu ja saa uutta vauhtia kehittymiseen. Yrityksestään luopuva yrittäjä taas saa tekemälleen työlle ja ottamalleen riskille korvauksen. Kenties myös turvan ansaituille eläkepäivilleen. Huomionarvoista on myös se, että yhä useammin yrityksensä myyneet eivät suinkaan jää laakereilleen lepäilemään, vaan lähtevät aktiivisesti sijoittamaan sekä pääomiaan että osaamistaan muihin pieniin yrityksiin. Varsin usein nämä sijoitukset kohdistuvat lähialueella toimiviin yrityksiin, sillä yrittäjäluonteeseen kuuluu halu olla aktiivisesti läsnä yrityksen arjessa. Näin yrityskaupat säteilevät runsaasti hyvää ympärilleen. Ollaan siis iloisia onnistuneista yritysjärjestelyistä, ne ovat loppuviimein koko yhteiskunnan etu.

 

Kirjoitus julkaistu Keski-Suomen Yrittäjäsanomissa 3/2018, 16.9.2018

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.