Kurkistusta syksyyn ja sen yli

By in , , , , , ,
115
Kurkistusta syksyyn ja sen yli

Enpä tiennyt helmikuussa Suomen Yrittäjien puheenjohtajaehdokkuutta julkistettaessa, millainen kevät väijyi aivan nurkan takana. Aika nopeasti kävi selväksi, että kevään 2020 tärkein teema on suomalaisten yritysten ja yrittäjien tukeminen täysin poikkeuksellisen kriisin keskellä. Siinä ei paljon puheenjohtajakisailuja mietitty.

Tilanne yrittäjien keskuudessa, kuten yhteiskunnassa ylipäätään, on edelleen täynnä epävarmuuksia. Samalla on kuitenkin siirrytty vaiheeseen, jossa yhä useampi pohdiskelee tulevaisuutta, toimeentuloa ja uudistumisen mahdollisuuksia selvästi kevään shokkivaihetta positiivisemmilla ajatuksilla. Tämä ei tarkoita, etteikö edelleen olisi vaikeaa ja sumuista, mutta yrittäjäluonteeseen kuuluvalla tavalla tässäkin tilanteessa on löydettävä mahdollisuudet toimia ja rakentaa jotain uutta, jotain joka kantaa muuttuneessa maailmassa. Sinnikkyys, tulevaisuudenusko ja konkreettinen toiminta ovat sitä syvää yrittäjyyttä, jota ympärilläni näen ja jota suomalaisissa yrittäjissä arvostan.

Lupailin alkuvuodesta, että puheenjohtajakampanjani käynnistyy touko-kesäkuun aikana. Koen, että edelleen on syytä vahvimmin keskittyä yritystoiminnan, yritysten ja yrittäjien kriisistä selviämiseen sekä koronan jälkeiseen aikaan valmistautumiseen. Suomalaiset yritykset ja työpaikat ovat riippuvaisia siitä, kuinka hyvin onnistumme yhteiskuntana ymmärtämään yritysten todellisen tilanteen ja tarpeet.

Hyvinvointivaltion kaikkien palvelujen rahoitus nojaa loppukädessä yrityksiin ja yritteliäsiin ihmisiin, joten tältä osin tavoite yritysten selviämisestä on yhteinen. Tiedän meidän yrittäjien kantavan oman kortemme kekoon koronan jälkeistä Suomea rakennettaessa. Toivon, ja myös aidosti uskon, että kevään äkillisen kriisin synnyttämä laaja yhteistyön henki kantaa myös kriisin jälkeiseen aikaan.

Yrittäjyyttä Suomen puolesta

Olemme pikkuhiljaa – ja onneksi – tilanteessa, jossa ns. normaalimpi elämä palailee osaksi päiväohjelmiamme. Myös ensimmäiset Suomen Yrittäjien puheenjohtajakilpailuun liittyvät tentit ovat jo alkaneet. Minullakin oli ilo vierailla Uudenmaan Yrittäjien hallituksen kokouksessa keskustelemassa yrittäjyydestä ja Suomen Yrittäjien tulevaisuuden näkymistä. Myös muitakin puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajaehdokkaita on nyt julkistettu ilahduttavasti. Lienee siis paikallaan valottaa puheenjohtajakampanjaan liittyviä ajatuksiani hieman laajemminkin.

Puheenjohtajakampanjani teema tulee olemaan Yrittäjyyttä Suomen puolesta. Mielestäni noihin kolmeen sanaan kiteytyy paitsi suomalaisten yrittäjien rooli ja merkitys Suomelle, myös yrittäjäjärjestön toiminnan ydin ja oma yrittäjätaipaleeni. Erityisesti tämä yrittäjyyden hyvinvointivaltion perusteita rakentava ja vahvistava rooli tulee olemaan keskiössä nyt, kun alamme rakentamaan monilta osin uudenlaista yhteiskuntaa ja 2020-luvun yrittäjyyttä.

Näen, että suomalainen kasvollinen omistajuus, vastuullisesti ympäristöönsä, sidosryhmiinsä ja henkilöstöönsä suhtautuvat yrittäjät sekä ammattiylpeydellä työhönsä suhtautuvat sitoutuneet ja osaavat työntekijät ovat tulevan(kin) menestystarinan nimeltä Suomi perusta. Tämän menestystarinan täysimääräinen toteutuminen vaatii kuitenkin sen, että yhteiskuntana ymmärrämme ja aidosti hyväksymme, että menestyäkseen itse, Suomen tulee mahdollistaa menestyminen myös kansalaisilleen. Yrittäjille ja palkkatyössä osaamistaan harjoittaville.

Menestyminen ei tarkoita pelkästään taloudellisia mittareita, vaan myös uudenlaisten työtehtävien, työskentelytapojen ja uusien innovaatioiden mahdollistamista sekä tekemisen vapauden kautta saavutettavia onnistumisen hetkiä. Tarvitsemme siis vapautta kokeilla ja vapautta yrittää. Vain yrityksissä ja työpaikoilla tiedetään, mitä työpaikoilla tarvitaan. Järjestöt tai puolueet eivät tee uusia ja maailmaa mullistavia innovaatioita, joten niiden ei pidä myöskään päättää työtehtävien sisällöistä. Rajoja ja valvontaa toki tarvitaan, mutta niiden kuristusote ei saisi enää nykyaikana olla niin tiukka, että sääntelyllä tukehdutamme mahdollisuudet uudistaa ja uudistua.

Mielestäni Suomen Yrittäjillä on myös järjestönä merkittävä rooli uuden hyvinvointivaltion viitoittamisessa. Poliittisesti sitoutumattoman ja järjestöllisistä valtakrampeista vapaan yrittäjäjärjestön tulee jatkossakin olla jämäkkä ja yhteistyökykyinen yrittäjyyden ja uudistuvan yhteiskunnan puolustaja. Suomalainen päätöksenteko tarvitsee entistäkin enemmän asiantuntemusta ja aitoa ymmärrystä yrittäjyydestä ja sen merkityksestä.

Lisää ajatuksia, linjauksia ja pohdintoja tulen julkistamaan kesän ja alkusyksyn mittaan. Toivotan sinut jo nyt lämpimästi mukaan seuraamaan kampanjaa ja tunnelmia sekä Facebook-sivuni (facebook.com/salminen2020) kautta että tälle sivustolle päivitettävien kirjoitusten, kuvien ja videoiden muodossa. Kaikki tuki, kannustus, peukutukset ja palaute ovat erittäin tärkeitä, joten siksi jo nyt erityinen kiitos saamastani tuesta!

Hyvää käynnistynyttä kesää itse kullekin!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *